ELÄKELÄISNEUVOSTON kirje 12.3. olleesta kokouksesta.

Tässä tuli huomattua, että on muutakin elämää olemassa, kuin tämä neuvosto ja oma yhdistys.

Kuitenkin nämä Aamupalatreffit olivat taas menestys meidän mielestä. Paikalla oli n. 60 kuulijaa kuuntelemassa, kun kirjastonjohtaja Katariina Järveläinen kertoi kirjaston palveluista ja toiminnasta joka jo tänä päivänä on hyvin monimuotoista.

Kulttuurijohtaja Pirre Raijas kertoi kaupungin muista monipuolisista virikkeistä.

Setlementti Louhelalla on monipuolisia vapaaehtoistoiminnan palveluja. Muunmuassa Kulttuuriluotsi oli tosi kiinnostava juttu jota monikaan ei ollut kuullut.

Kaupungissa on paljon vapaaehtoistyöntekijöitä tuottamassa hyvää mieltä meille kaikille, jotka vaan sitä haluamme. Syyskaudella esitellään mm. Siskot ja Simot ja Hyvä kasvaa Järvenpäässä toimintaa.

Kiitos osallistujille rikkaasta aamupalaverista ja hyvästä aamupalasta henkilökunnalle.

-------------

Omassa kokouksessa pohdittiin taas normaalit asiat ja puitiin Ikäkuukauden antia, joka jo hyvällä mallilla ohjelman kokoamisessa.

IKÄKUU:lla KeuSote tulee kertomaan palvelu- ja ohjaustoimistaan ja luennolle varataan Juhani Aho-Sali, koska luento on avoin koko alueen asukkaille.

Syyskaudella ollaan myös liikuntaturvallisuuden asialla Timi Veikkolaisen johdolla, mukana on myös Rambolìn edustus.

11.3. Puheenjohtajamme oli kertomassa halustamme ( joka jo kolmas kerta) saada olla mukana puhe- ja läsnäolo oikeudella osallisena kaupunginhallituksen päätöksenteko kokouksissa. Totta pidämme peukkuja, että menis jo läpi.

Pöytäkirja on osoitteessa: https://www.jarvenpaa.fi/files/cbad745345e4f2087fe79179bfdf80545be7f989/poytakirja-maaliskuu-2024-elne1203.pdf

15.3. Seppo, Irma, Liisa ja Anja olimme Käpylän työväentalolla HYVO:n Alueen- ja kuntien yhteisillä vanhusneuvostopäivillä miettimässä mitä kuuluu kellekin ja kuka mitäkin käskee/tekee. Osallistujia päivään oli yhteensä noin 30 henkeä.

Päivä oli avartava ja tietoa saadaan lisää päiväaineiston saavuttua sähköpostiimme.


Kiitos kun luit....

Kevät keikkuen tulevi ja tulee varmasti...

Terv Anja Lukjanov anjalukjanov@gmail.com

 ja sängyn pohjalta Liisa Majanen liisa.m.majanen@outlook.com